Haastava lapsi 

Aikuinen kokee lapsen haastavaksi silloin, kun häneltä itseltään loppuu pelimerkit. Jokainen aikuinen määrittelee lapsen haastavuuden omista lähtökohdistaan, vuorovaikutustaidoistaan ja kokemuksistaan käsin. Koska kysymyksessä on aina kunkin aikuisen oma, subjektiivinen kokemus, ei termiä ”haastava lapsi” ole mielestäni sopivaa käyttää yleistävänä, ei-toivotulla tavalla käyttäytyvän  lapsen määritelmänä.

Millaista on haastava käyttäytyminen? 

Haastavan käyttäytymisen takana voi olla monta erilaista syytä. Yksi niistä on turvaton tai epävakaa kasvuympäristö, joka ylläpitää lapsessa jatkuvaa stressitilaa ja kehon hälytysvalmiutta. Lapsella tai nuorella voi olla jokin kehityksellinen häiriö, neurokirjon diagnoosi tai vahvaa nepsyoireilua. Lapsen tai nuoren omanlainen tapa hahmottaa ympäröivää maailmaa haastaa ja vaikeuttaa kaikkea toimintaa, sillä joustamaton mielenmalli saattaa asettaa hänet täysin vastakkain sosiaalisen kanssakäymisen verkoston eli kaveripiirin kanssa.

Uhmakas käyttäytyminen ja aikuisen vastustaminen ovat vain ulkoisesti näkyviä ja kuuluvia jäävuoren huippuja. Jäävuori-teorian mukaan pinnan alla on aina runsaasti tekijöitä, jotka toimivat ei-toivotun käytöksen laukaisijoina. Tällaisia triggereitä voivat olla jokin tietty asia, tuoksu, tilanne tai tunne ja ne toimivat nopeina laukaisijoina erityisesti silloin, kun lapsi tai nuori kokee jäävänsä yksin tai alakynteen, kun hän kokee olonsa uhatuksi tai pelkää tulevansa nolatuksi. Ulospäin näkyy ja kuuluu ikätasoa  kypsymättömämpi, hallitsemattomampi tai aggressiivisempi tapa reagoida, puhua ja toimia. Aivojen mantelitumakkeessa sijaitsevan pelkokeskuksen aktivoima keho reagoi yllättävään tilanteeseen jähmettymällä, pakenemalla tai taistelemalla.

Mitä lapsen tunnekuohussa tapahtuu?

Rajussa kohtaamisessa aikuisen ja lapsen yhteys katkeaa. Aikuinen voi provosoitua ja tipahtaa toimimaan tunnekuohun vallassa, päältä pois napsahtavien järki- ja tunneaivojen jälkeen, pelkillä primitiivisillä liskoaivoillaan. Tällöin aikuinen taantuu vuorovaikutuksessa lapsen tai nuoren tasolle eli hän osallistuu riitaan huutamalla, karjumalla, tempoilemalla, mieltään osoittamalla, kiroilemalla ja nimittelemällä. Lapsi/nuori reagoi menettämäänsä yhteyden ja turvallisuuden tunteeseen vihalla ja välinpitämättömyydellä, sillä turvattomuudesta kärsivä tekee kaikkensa suojatakseen sisimpänsä. Ettei kukaan enää pääse hylkäämään. Ettei kukaan enää satuta. Lapsi huutaa äänettömästi suurilla silmillään: ”Näe minut! Älä jätä minua yksin!”

Mitä aikuisen tulisi tehdä?

Aikuisen ainoa tehtävä on pysyä responsiivisena, ymmärtävänä, turvallisena, luotettavana ja rakastavana aikuisena. Tärkeintä on säilyttää oma malttinsa ja rauhallisuutensa, jotta yhteys ei katkea.  Ohjaaminen ja kasvattaminen on aikuiselle vaativaa työtä, mutta niin on kasvaminen ja oppiminenkin lapselle ja nuorelle.

Lapsen tai nuoren uhmatessa  käytöksellään hyväksynnän rajaa, hän haastaa aikuista tarkastelemaan kasvatus- tai opetusmenetelmiään ja antaa mahdollisuuden toimia toisin. Lapsi toivoo ja odottaa yhteyttä, turvallisuutta, hyväksyntää, luottamusta ja rakkautta. Lapsi toivoo suurta ja lämmintä rauhoittavaa syliä, pedagogista rakkautta, turvapaikkaa, jossa saa rauhoittaa ensin itsensä ja tankata sitten uskoa omien taitojen ja vahvuuksien kehittymiseen hetkittäisestä epäonnistumisesta huolimatta. Ja lupaa jatkaa luottavaisena harjoitteluaan! 

Sillä kaikkein tärkeintä on vakuuttaa ja saada lapsi ymmärtämään ja luottamaan, että huonoinakin hetkinä hän riittää ja kelpaa. Hänen ei tarvitse muuttua toisenlaiseksi ansaitakseen hyväksyntää, vaan hän on sellaisenaan, keskeneräisyydestään huolimatta, ihana, rakas, arvokas ja ainutlaatuinen.

                                       Hän tulee rakastettuna ihmiseksi, ihmiseksi rakastetuksi!

Julkaistu: 17 syyskuun, 2020